Back to Top
Valkosipuli

Ruoanlaittoon liittyy kaikkea esoteeristä “hiljaista tietoa” eli siis asioita, jotka oppii tekemällä ja kokeilemalla, mutta joita harvoissa keittokirjoissa lukee ja jota kokeneemmat kokit eivät tule ajatelleeksi ohjeita kirjoitellessaan. Tässä siis muutamia itse keksimiäni ja kavereilta kuulemiani vihjeitä, aloittakaamme valkosipulista.

  1. Kaupassa myytävä tai kotona säilytetty valkosipuli on usein itänyttä, eli sipulin kynsien keskellä on vihreää osaa joka maistuu vähän kitkerältä. Muistan lapsena vihanneeni sen syömistä. Itäneen osan voi poistaa halkaisemalla kynnen pituussuunnassa ja kaivamalla veitsellä vihreän osan pois.
  2. Baarissa käy huonompi flaksi jos on syönyt valkosipulia.
  3. Valkosipuli maistuu erilaiselta riippuen siitä miten sen ruokaan laittaa. Alla muutamia esimerkkejä. Poltettu valkosipuli ei kuitenkaan ehkä ole parasta.
  4. Valkosipulin aromit liukenevat varsin nopeasti öljyyn ja muutenkin ihan kaikkeen - kädethän tuoksuvat valkosipulilta ikuisuuden sen jälkeen kun sitä on käsitellyt. Tätä voi käyttää hyödyksi:
  5. Kynnen voi pilkkoa pieniksi paloiksi ja laittaa pieneen määrään oliiviöljyä (tai miksi ei rypsiöljyäkin) ruoanlaiton alussa. Mausteöljyä voi sitten kaataa aterian päälle, sopii pitsaan ja pastaan esimerkiksi.
  6. Puolikasta valkosipulinkynttä voi hinkata lihapaloihin ennen paistamista ja jo tästä tarttuu niihin aromia.

Valkosipulin kynnen voi heittää kokonaisena kuorimatta esimerkiksi pastan keitinveteen ja ottaa sen sieltä n. 2-5 min päästä pois. Kuori irtoaa helposti ja valkosipulin voi murskata vaikka haarukalla ja lisätä ruokaan tai kastikkeeseen. Keitetyn valkosipulin maku on miedon pehmeä. Tämä tosin ei ole ehkä paras veto hieman itäneen valkosipulin kanssa.

Valkosipulit voi laittaa pannuille kuorimattomina kokonaisina kynsinä esimerkiksi pihvejä tai lihaa valmistettaessa. Lopussa valkosipuli on kypsä ja kuori irtoaa helposti, maku on mukavan paahtunut. Valkosipulit voi joko sekoittaa johonkin lopussa tai laittaa lautasella kokonaisena ja antaa ruokailijoiden itse maustaa ruokansa maun mukaan. 

Valkosipulin kuoriminen on hankalaa, mutta kaikenlaista väkivaltaa sitä kohtaan voi käyttää - eräs tekniikka on laittaa kuorimattomat kynnet metalliastiaan ja ravistaa sitä vähän aikaa.

THEME BY PARTI